Marina Salenius Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallituksen puheenjohtajaksi
Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton vuosikokous on valinnut Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Marina Saleniuksen liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2022.
KTM, LKV Marina Saleniuksella on 17 vuoden kokemus ja menestykäs ura kiinteistönvälityksessä ja hän tuntee alan ja sen toimijat erittäin hyvin. Ennen siirtymistään nykyiseen tehtäväänsä Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtajaksi Realia Groupissa, hän toimi Kiinteistömaailman varatoimitusjohtajana ja talousjohtajana. Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton puheenjohtajana Salenius edustaa alan toimijoita monipuolisesti pienimmistä toimistoista suurimpiin ketjuihin.
”On todella hienoa päästä luotsaamaan kaikkien kiinteistönvälitysalalla toimivien edunvalvontaan keskittyvää liittoa. Liiton tehtävät kiinteistönvälitysalan kehittäjänä ja puolestapuhujana ovat hyvässä vauhdissa. Digitalisaation ja tiedon hallinnan merkitys kasvaa samalla kun välittäjän työstä tulee entistä vaativampaa asiantuntijatyötä”, Salenius sanoo.
”Edunvalvonnan lisäksi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton tehtäviä ovat kiinteistönvälitysalan koulutuksen ja tutkimuksen vahvistaminen ja kiinteistönvälityksen normiston, hyvän välitystavan entistä parempi tunnettuus. On tärkeää, että alan yritykset toimivat avoimesti ja luotettavasti ja että niiden tuotteet ja palvelut ovat kuluttajalle läpinäkyviä. Kiinteistönvälityksessä vastuullisuus tarkoittaa kuluttajan turvan lisäksi myös niin yhteiskunnan kuin ympäristönkin huomioimista. Tähän työhön olemme liitossa sitoutuneet yhdessä liiton hallituksen ja jäsenten kanssa”, toteaa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson.