Mökkibarometri 2021 - Mökkikaupan ennustetaan kasvavan viime vuodesta

Huoneistokeskus kartoitti Mökkibarometrilla välittäjiensä näkemyksiä tulevan kevään ja kesän mökkikaupasta. Barometrin mukaan Huoneistokeskuksen välittäjistä 70 % ennustaa mökki- ja vapaa-ajanasuntojen kaupan kasvavan viime vuodesta, ja jopa 80 % välittäjistä ennustaa erityisesti rantakohteiden kauppamäärien nousevan.

”Koronavuosi on kasvattanut mökkien kysyntää selvästi. Rantakohteet ovat erityisen suosittuja, mutta myös kuivan maan kohteet ja vapaa-ajanasunnot lomakeskuksissa kiinnostavat”, Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Marina Salenius sanoo.

Mökkikauppa on alkanut tänä vuonna normaalia aiemmin. Ostajat ovat olleet liikkeellä jo tammikuussa ja mökkejä on käyty katsomassa lumimaisemissa. Moni ostaja on etsinyt mökkiä aktiivisesti jo viime vuonna.

”Mökkikauppojen määrä on kasvanut Suomessa tammi–helmikuussa 48,8 % viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Viime vuoden alussa, tammi–helmikuussa, elettiin vielä sikäli normaalia aikaa, etteivät koronan vaikutukset vielä näkyneet Suomessa”, Salenius jatkaa.

Kaikenlaiset mökit kiinnostavat

Kun matkustaminen lomalla ulkomaille ei ole ollut mahdollista, moni on alkanut etsiä omaa lomanviettopaikkaa kotimaasta. Koronan vaikutukset heijastuvat mökkikauppaan tuomalla lisää kiinnostusta kaiken tasoisiin mökkeihin. Ostajien joukko on myös monipuolistunut – myös yhä useampi lapsiperhe haaveilee omasta mökistä.

”Ostajia on nyt liikkeellä aiempia vuosia enemmän ja lisäksi joukossa on myös nuorempia pariskuntia ja nuoria perheellisiä. Monet pariskunnat etsivät kakkoskotia, jossa on mahdollista tehdä etätöitä, ulkoilla ja nauttia omasta rauhasta. Toisaalta osa etsii mökkiä, jossa voi viettää viikonloppua tai kesälomaa, nyt kun ulkomaan matkustusta on rajoitettu pitkään. Kaiken tasoiset kohteet kiinnostavat, sillä ostajien budjetit myös ovat laidasta laitaan”, Salenius toteaa.

Ostajien kriteerit eivät ole muuttuneet

Mökinostajien kolme tärkeintä kriteeriä ovat Mökkibarometrin mukaan edelleen sähkö, sijainti lähellä kotia (alle 200 km) ja oma ranta. Näiden jälkeen punnitaan myös talviasuttavuus, oma rauha ja juokseva vesi.  

”Mökin toivotaan sijaitsevan kohtuullisen, maksimissaan kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa. Tasokkaat mökit, joissa on sähkö ja juokseva vesi sekä mahdollisuus hyviin tietoliikenneyhteyksiin ovat varsinkin kakkosasuntoa ostaville etätyölaisille kiinnostavia. Vaikka mökkejä ostetaan nyt laidasta laitaan, rantamökki on silti monen unelma ja halutuimpia kohteita”, Marina Salenius kertoo.

Kesämökkiä, varsinkin talviasuttavaa, voi hyvin myydä ympäri vuoden, mutta yleisesti mökkien paras myyntiaika on kevät–kesällä. Ostajat ovat jo liikkeellä, joten jos oman mökkinsä myyntiä harkitsee, asiassa kannattaa aktivoitua nyt.

”Ennen myyntiä mökki kannattaa laittaa myyntikuntoon. On hyvä varmistaa, että mökin ja pihapiirin yleisilme on siisti. Piha-alue kannattaa siivota ylimääräisistä rojuista ja sisätiloista vähentää tavaran määrää. Pienillä asioilla voi saada kiinteistön parhaat puolet esiin”, Salenius sanoo.

Ennen mökin myyntiä kannattaa myös selvittää olemassa olevan jätevesijärjestelmän riittävyys, sillä se on asia, joka nousee ostajien puolelta heti kysymyksenä esiin.

”Välittäjältä saa hyviä vinkkejä mökin myyntikuntoon laittamiseen sekä realistisen hinta-arvion mökistä”, Marina Salenius vinkkaa.

Lisätietoja: 
Marina Salenius, liiketoimintajohtaja, Huoneistokeskus Oy 
marina.salenius@huoneistokeskus.fi
Puh. 040 738 1776

Facebookjaa Twittertwiittaa