Ihannekoti on edelleen talo vesistön rannalla – suomalaisten asumisen unelmat muuttuvat hitaasti

Olet täällä

Facebookjaa Twittertwiittaa

Omakotitalo järven tai meren rannalla siintää edelleen suomalaisten unelmissa kaikista toivotuimpana kotina. Talossa pitää olla reilusti tilaa ja sisustuksen skandinaavisen vaalea.

Huoneistokeskuksen tutkimuksen* mukaan suomalaiset unelmoivat asuvansa joko maalla omakotitalossa tai keskustassa ”kaupungin sykkeessä”. Vaikka suuri joukko suomalaisia asuu tällä hetkellä esikaupunkialueella, mielikuvat lähiöistä eivät tunnu mahtuvan ajatuksiin unelma-asumisesta – vain harva mainitsi esikaupunkialueen, kun kysyttiin asumisen unelmista.

Omakotitalo mielletään paikkana, jossa voi kasvattaa lapset tai ikääntyä rauhassa. Talon tulee tutkimukseen vastanneiden mukaan olla mieluiten hirsitalo. Myös kivitalo keräsi mainintoja. Rintamamiestalosta haaveili harvempi. Jotkut erikseen mainitsevat, että omakotitalon tulee olla yhdessä tasossa, kenties jo varautuen ikääntymisen tuomiin liikuntarajoitteisiin.

Suomalaiset ovat luontokansaa. Omakotitalon tulisi olla järven tai meren rannalla, tai vesistölle tulisi olla ainakin näkymä.

Rivitalo on toisiksi halutuin asumismuoto omakotitalon jälkeen ja kerrostalo tulee listan hännillä. Kerrostalohuoneistoista erikseen mainintoja keräsivät kattohuoneistot, ja lisäksi joistakin vastauksista kuvastui, että kerrostaloasunto tulisi kakkosasunnoksi: ”näppäräksi, tyylikkääksi kaupunkiasunnoksi”.

Lapsiperheiden unelmakodeissa on tilaa ja toimivuutta

Yhdestä asiasta suomalaisissa kodeissa on vastaajien mukaan puutetta: tilasta. Kaikille lapsille haluttaisiin omat huoneet, tavaroille lisää säilytystilaa ja arjen toimintoihin lisää työskentelytilaa. Eteiseen kaivataan tilaa lasten vaatteille ja varusteille. Käytännöllisyys ja toimivuus ovat suomalaiselle tärkeitä.

Tilanpuute saa monen haaveilemaan uuteen suurempaan kotiin muuttamisesta. Elämäntilanteiden muutokset luovat myös päinvastaisia toiveita: jos lapset ovat jo lentäneet pesästä pois, haaveissa voi olla pienempi koti.

Suomalaiset unelmoivat myös uudemmista, modernimmista tiloista. Remontit olisivat usean mieleen, ja lisäksi vastauksissa toistui haave muutosta aivan uuteen, vasta valmistuneeseen kotiin.

Unelmakodista voi astua omalle pihalle

Suomalaisten sisustusmaku on – suomalainen. Vaalea oli kaikkein useimmin toistunut sana, jolla toivesisustusta kuvattiin. Kodin halutaan olevan valoisa, avara ja tilava.

Yksittäisistä kodin ominaisuuksista unelmoitiin useimmin omasta pihasta tai puutarhasta. Keittiöön liittyviä haaveita oli toiseksi eniten. Seuraavana mainintoja keräsi sauna – monelta se puuttuu tällä hetkellä, mutta suomalaisen unelmakodissa se pitäisi olla. Terassi tai parveke – mielellään lasitettu – siinsivät usean unelmissa. Jotkut haluaisivat saada suuremman kylpyhuoneen tai remontoida sitä. Suunnilleen yhtä moni ottaisi mielellään kodinhoitohuoneen tai vaate- tai pukeutumishuoneen.

Minkälainen koti sitten onkaan, suomalainen unelmoi omistavansa sen itse. Omistusasumisen koetaan mahdollistavan vapauden asua ja sisustaa oman mielen mukaan.

*Juttu suomalaisten asumisen unelmista perustuu kyselyyn, jonka Huoneistokeskus teki 2018 Bauer Median kanssa.

Miksi valita meidät?

Tarjoamme sinulle alan parasta asiantuntijapalvelua satojen asuntokaupan ammattilaisen voimin ympäri Suomen. Välittäjistämme suurin osa on LKV-tutkinnon suorittaneita.

Meille aktiivisen ja asiantuntevan palvelun tarjoaminen on itseisarvo. Takaamme onnistuneen ja turvallisen asuntokaupan tunnistamalla asiakkaan yksilöllisen tarpeen ja tarjoamalla siihen sopivimman ratkaisun.

Tarjoamme sinulle kaikkien välittäjiemme ammattitaidon ja ostajakontaktit yhden välittäjän kautta. YhteismyyntiTM-mallimme ansiosta sinua palvelevalla välittäjällä on käytössään satojen välittäjiemme ostajaverkosto. Meillä kaikki haluavat tehdä yhdessä töitä asuntosi myymiseksi.

Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä, autamme mielellämme.

Ota yhteyttä

Luitko jo nämä?