Kategoriat Ideoita asumiseenKirjoitettu

Kesämökkien hinnat ja mökkikauppa 2023

Kesämökkien hinnat ja mökkikauppa 2023

Tulevan kesän mökkikaupasta on tulossa mielenkiintoinen monessakin suhteessa. Koronan tuoman kesämökkibuumin aika on ohitse ja samaan aikaan useaa mökin omistajaa painaa huoli korkojen sekä energia- ja asumiskustannusten tasosta.

Sijainti, sijainti, sijainti

Kiinteistö- ja asuntokaupan usein hoetun fraasin mukaan kolme tärkeintä tekijää arvon määrityksessä on sijainti, sijainti ja sijainti. Mökkikaupassa tämä pitää myös paikkansa omilla mikrovivahteillaan. Luonnollisesti eniten kysyntää on hyväkuntoisille rantamökeille hyvällä sijainnilla, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Käytännössä tämä tarkoittaa isojen kaupunkien ja liikekeskusten läheisyyksiä. Oma ranta on myös suomalaisille tärkeä. Rantatontteja ei myöskään juurikaan enää kaavoiteta, joten rantamökkien hinnat pitävät myös siksi kuivanmaan mökkejä paremmin hintansa.  

Mökin hintaan vaikuttavat myös mökin kunto ja varustelutaso. Rakennuskustannusten nousun myötä heikkokuntoiset mökit kiinnostavat aiempaa vähemmän. Mökkikaupassa myös mikrotekijöillä kuten rannan suunnalla (länsi-, lounas- ja eteläranta halutuimmat), rantasaunalla (ehdoton plussa), tie perille, ja naapurien läheisyydellä on hintaan vaikutusta.

”Koronamökkien” tulevaisuus

Kesä 2020 jää mökkikaupassa historiaan poikkeuksellisen voimakkaasta kauppamäärän kasvustaan. Tammi-heinäkuussa 2020 tehtiin 50 % enemmän mökkikauppoja kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Sittemmin vauhti on hiljentynyt ja viime vuosi oli mökkikaupassa jo takaisin vuoden 2019 tasolla. Korona-aikana ostettuja mökkejä ei vielä ole juurikaan tullut myytiin, mutta painetta sille inflaation siivittämänä on monen mökin omistajan huomatessa, että mökkeily ei tällä kustannustasolla ja työmäärällä ollutkaan oma juttu. Toisaalta harva haluaa myydä tappiolla, ellei ole aivan pakko, joten ”koronamökkejä” tulee uudelleen markkinoille pikkuhiljaa.

Mökkikauppa 2023

Odotukset tulevan kesän mökkikaupalle ovat matalalla ihmisten ollessa varovaisempia hankinnoissaan. Kauppamääräisesti tullaan jäämään viime kesästä, ja on itseasiassa jo jäätykin, sillä tämän vuoden tammi-maaliskuussa mökkikauppoja tehtiin 38 % vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Vuoden ensimmäinen kvartaali jäi kauppamäärissä myös kolmanneksen viiden vuoden keskiarvosta ja tammi-maaliskuusta 2021 jopa -57 %. Korkojen ja asumiskustannusten nousu mikä iski asuntomarkkinoille voimakkaimmin loppuvuodesta 2022, iskee nyt myös viiveellä loma-asuntomarkkinoille.

Kesämökkien hinnat

Kesämökkien hinnoissa on viime vuosiin verrattuna laskupainetta. Se kuitenkin realisoituu eri tavalla erilaissa mökeissä. Se mikä saattoi vielä korona-aikana mennä kohtalaisen hyvään hintaan, eli vanha remontintarpeessa oleva tai usean sadantuhannen energiasyöppö mökki heikolla sijainnilla, on nykyisessä muuttuneessa markkinatilanteessa haastava myytävä ja menettänyt arvoaan selvästi aiempiin poikkeusvuosiin verrattuna. Sitä vastoin hyväkuntoinen, maksimissaan noin 150 000 euron arvoinen rantamökki hyvällä sijainnilla (max. puolentoistatunnin päästä kasvukeskuksista tai kahden tunnin päästä PK-alueelta) on pitänyt arvonsa suhteessa paremmin. Varmaa siis on, että huippuvuosista 2020 ja 2021 on tultu hinnoissa jonkin verran alaspäin, mutta eri suhteessa mökin sijainnista ja kunnosta riippuen.

Vinkit mökin myyntiin

Kesämökin myynnissä on useita huomioitavia asioita, joiden huomioiminen auttaa onnistuneeseen lopputulokseen pääsemisessä. Lue täältä kesämökin myynti vinkkimme.  

Kesämökin hinta-arvio

Pohdit sitten kesämökin myyntiä tänä kesänä tai mahdollisesti vasta tulevaisuudessa, tarkkaa paikkakuntakohtaista tietoa markkinoista ja hinnoista sekä apua päätöksen tekoon antavat paikallistuntemuksestaan tunnetut kiinteistönvälittäjämme.



Ajankohtaista

Huoneistokeskuksen tuoreimmat asuntomarkkinakatsaukset ja tiedotteet

Lue lisää