Tällainen on kiinteistönvälittäjän työpäivä

Olet täällä

Facebookjaa Twittertwiittaa

Välittäjän työ on nopeatempoista, mutta onnistuneet asuntokaupat tekevät työstä kiireen arvoista. Lue, millaista on kiinteistönvälittäjän arki!

Kiinteistönvälittäjän työssä yleistä on, että aikatauluja on vaikea ennustaa etukäteen. Päivien kulku voi vaihdella paljonkin, mutta usein aamu alkaa eilisen iltapäivän tapaamisten paperitöiden viimeistelyllä, lisäselvityksien tekemisellä ja yhteydenpidolla asiakkaisiin. Aamupäivällä välittäjä saattaa käydä kuvaamassa uusia myyntikohteita ja kirjoittaa niistä esittelytekstit.

Iltapäivällä on tavallisesti asuntonäyttöjä, joihin välittäjän on valmisteltava kohteen tiedot sisältävä hankintakansio tutustumalla kohteeseen ja sen taloyhtiöön, alueen hintatasoon ja vastaavan kaltaisiin myyntikohteisiin. Välittäjän tulee aina olla valmis vastaamaan kohdetta koskeviin kysymyksiin, onpa kysyjä sitten ostoaikeissa tai vain uteliaisuuttaan asuntoon tutustumassa. Kohteiden yksittäisesittelyt ovat usein välittäjälle erityisen tärkeitä, koska niissä asiakas etsii aktiivisesti uutta kotia ja on jo lähtökohtaisesti kiinnostunut kohteesta.

Kiire korostuu sesonkina

Välittäjän päivittäinen työmäärä riippuu ajankohdasta. Kun asuntomarkkinoilla on kuhinaa esimerkiksi keväisin, hommia riittää vuorokaudenajasta riippumatta. Kiire saattaa hetkittäin tuoda haasteita, mutta välittäjänä tietää tilanteen aikanaan rauhoittuvan. Työtunteja voi tasata, kun hiljaisempi vaihe lopulta saapuu.

Lisäksi työkaverit auttavat. Välittäjien paperityöt, kuten asiakirjojen laadinta ja juridisesti turvallisen prosessin varmistaminen, takaavat jatkuvan kuhinan toimistolla.

Huoneistokeskuksen toimistoissa työntekijöille jaetaan muutaman tunnin pituisia päivystysvuoroja, jolloin vuorossa oleva vastaa yhteydenottoihin ja toivottaa asiakkaat tervetulleeksi toimistolle. Suurin osa yhteydenotoista tulee nykyään kuitenkin toimistossa pistäytymisen sijaan netin kautta.

Välittäjän työstä eniten aikaa vie asiakkuuksien hoito. Siihen kuuluu muun muassa asunnon myyjän tiedottaminen myyntikohteen tilanteesta. Ostavaa asiakasta taas palvellaan vinkkaamalla uusia kohteita, joista tämä voisi olla kiinnostunut. Koska alueisiin ja kohteisiin tutustuminen on kenttätyötä, Huoneistokeskuksen oranssissa autossa istutaan paljon. Automatkat ovat välittäjälle myös hyvä hetki laittaa hands free -laite päälle ja kysellä asiakkaiden kuulumisia.

Onnelliset asiakkaat ja onnistuneet kaupat palkitsevat

Joskus syntyy tilanteita, joissa myyjä ja välittäjä eivät löydä yhteistä säveltä sopivasta myyntihinnasta, jos esimerkiksi alueen arvokehitys on vuosien aikana hiipunut. Silloin välittäjä voi edistää asiaa selkeällä ja avoimella kommunikoinnilla.

Välittäjän tulee aina pyrkiä luomaan yhteinen ymmärrys myyntiprosessista ja kauppatilanteesta asiakkaan kanssa. Välittäjän korkein prioriteetti mahdollisimman tyytyväinen asiakas.

Kysynnän suhteen erot eri alueiden välillä ovat suuria. Esimerkiksi Helsingin keskustassa kolmiot ja pienet yksiöt myydään käsistä. Tällaisetkin kohteet vaativat välittäjältä työtä, mutta myyntiprosessi saattaa olla kokonaisuudessaan lyhyempi.

Kiinteistönvälittäjän palkitsevinta hetkeä ei välittäjän kauaa tarvitse pohtia: iloiset asiakkaat onnistuneiden kauppojen päätteeksi.

 

Kiinnostaako välittäjän työ? Katso avoimet työpaikkamme

 

Miksi valita meidät?

Tarjoamme sinulle alan parasta asiantuntijapalvelua satojen asuntokaupan ammattilaisen voimin ympäri Suomen. Välittäjistämme suurin osa on LKV-tutkinnon suorittaneita.

Meille aktiivisen ja asiantuntevan palvelun tarjoaminen on itseisarvo. Takaamme onnistuneen ja turvallisen asuntokaupan tunnistamalla asiakkaan yksilöllisen tarpeen ja tarjoamalla siihen sopivimman ratkaisun.

Tarjoamme sinulle kaikkien välittäjiemme ammattitaidon ja ostajakontaktit yhden välittäjän kautta. YhteismyyntiTM-mallimme ansiosta sinua palvelevalla välittäjällä on käytössään satojen välittäjiemme ostajaverkosto. Meillä kaikki haluavat tehdä yhdessä töitä asuntosi myymiseksi.

Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä, autamme mielellämme.

Ota yhteyttä

Luitko jo nämä?