Viisi syytä hankkia omistusasunto

Olet täällä

Facebookjaa Twittertwiittaa

Vuokraisinko asunnon vai ostaisinko oman kodin? Edulliset asuntolainat, asuntojen arvonnousu ja omistusasumisen veroedut tukevat vahvasti oman asunnon ostamista.

1. Omistusasunto kerryttää varallisuutta

Toisin kuin vuokralla asuva, asunnon omistaja kerryttää jokaisella lainanlyhennyksellä omaa varallisuuttaan. Lisäksi omistusasuja hyötyy asuntojen hinnan noususta. Vuonna 2017 hinnat kehittyivät positiivisesti erityisesti suurimmissa kaupungeissa, ja samansuuntaista kehitystä odotetaan myös tälle vuodelle.

Asunnon ostamista ei kannata siis turhaan pantata. Vaikka omistusasunnossa olisi asunut vain muutaman vuoden ennen kuin elämäntilanne ehkä muuttuu ja haluaa myydä asunnon, rahaa on kuitenkin säästynyt usein tuhansia euroja verrattuna vuokralla asumiseen.

2. Asuntolaina on edullista juuri nyt

Asuntolainan kokonaiskorko muodostuu viitekorosta sekä pankin marginaalista. Korot ovat tällä hetkellä todella matalia: asuntolainojen yleisin korko, 12 kk Euribor-korko, on tällä hetkellä nollan tuntumassa ja matalien korkojen ansiosta asuntolaina lyhenee nopeasti. Korkojen puolesta asuntovelalliselle aika ei voisi olla parempi.

3. Verotus tukee omistusasujaa

Oman asunnon asuntolainan koroista voi osan vähentää verotuksessa. Omistusasuja voi myös teettää kotonaan remonttia, joka auttaa nostamaan kodin arvoa. Remontointityön osuudesta voi saada jopa 2 400 euroa vuodessa kotitalousvähennystä – ja puolison kanssa asuessa tämä voi tuplaantua 4 800 euroon.

Lisäksi jos asuu omassa kodissaan yli kaksi vuotta ennen sen myymistä, välttyy mahdollisen myyntivoiton verotukselta.

4. "Kotini on linnani"

Omaa kotia voi sisustaa ja remontoida vapaasti ja tehdä siitä mieluisan. Keittiön tai kylpyhuoneen voi laittaa uusiksi ja seinät maalata lempivärillään. Vuokra-asunnossa päätäntävapaus on rajatumpi. Lisäksi omistusasuja on asunto-osakeyhtiön osakas, joka voi yhtiökokouksessa olla mukana päättämässä koko taloyhtiön asioista, kuten tehtävistä kunnostuksista.

Vuokra-asunnossa on myös riski siihen, että vuokranantaja irtisanoo vuokrasopimuksen esimerkiksi halutessaan myydä asunnon.

5. Ensiasunnon ostaja nauttii erityiseduista

Ensimmäistä kertaa asuntoa tai kiinteistöä omaan käyttöön ostava on vapaa varainsiirtoveron maksusta. Asunnosta tulee omistaa vähintään puolet. Kyse on useista tuhansista euroista, sillä normaalisti kodin ostaja maksaa huoneistosta varainsiirtoveroa 2 prosenttia velattomasta hinnasta ja kiinteistöstä 4 prosenttia.

Lisäksi ensiasunnon ostajalle on etua ASP-tilistä, jossa säästetään ensiasuntoa varten. Siinä ensiasunnon ostoon voi saada valtiontakausta, jolloin omarahoitusosuus on matalampi. ASP-tilissä valtio myös tarjoaa tukea korkeiden korkojen varalta. Lisää ASP-tilistä voi kysyä Nordeasta.

Miksi valita meidät?

Tarjoamme sinulle alan parasta asiantuntijapalvelua satojen asuntokaupan ammattilaisen voimin ympäri Suomen. Välittäjistämme suurin osa on LKV-tutkinnon suorittaneita.

Meille aktiivisen ja asiantuntevan palvelun tarjoaminen on itseisarvo. Takaamme onnistuneen ja turvallisen asuntokaupan tunnistamalla asiakkaan yksilöllisen tarpeen ja tarjoamalla siihen sopivimman ratkaisun.

Tarjoamme sinulle kaikkien välittäjiemme ammattitaidon ja ostajakontaktit yhden välittäjän kautta. YhteismyyntiTM-mallimme ansiosta sinua palvelevalla välittäjällä on käytössään satojen välittäjiemme ostajaverkosto. Meillä kaikki haluavat tehdä yhdessä töitä asuntosi myymiseksi.

Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä, autamme mielellämme.

Ota yhteyttä

Luitko jo nämä?