Asunnon hinta-arvio
Oman asunnon oikean hinnan arviointi saattaa olla vaikeaa. Saatat olla asunut kodissasi jo pitkään, etkä ole välttämättä seurannut säännöllisesti kiinteistömarkkinoita tai alueen hintakehitys on muuttunut ihan viimeaikoina. Sen vuoksi sinun kannattaa pyytää ammattilaisen tekemä asunnon hinta-arvio. Palvelukäkynnillä saat meiltä asunnon myyntiä varten ilmaisen asunnon arvioinnin sekä räätälöidyn suunnitelman asunnon myyntiin ja markkinointiin. Jos kuitenkin tarvitset kirjallisen hinta-arvion asunnosta esim. perunkirjoitusta tai ositusta varten, on arviointi maksullinen. Silloin saat arviosta erillisen arviokirjan.
Realistinen ja luotettava asuntoarvio perustuu kahteen asiaan: 1) aluetta koskevaan markkinatietoon ja 2) asunnon ja talon kuntoon.
1) Markkinatieto
Suuren kiinteistönvälittäjän käytössä on pieniä välitysliikkeitä kattavampaa ja täsmällisempää tietoa eri kaupunkien ja kaupunginosien asuntomarkkinoista. Silloin myös asunnon hinta-arvio on tarkka ja realistinen.
Asuntomarkkinoiden yleiskehitys ja yksittäisen asuinalueen hintakehitys voivat erota toisistaan. Vaikka koko maan tasolla asuntojen hinnat voisivat olla nousussa, voi pienessä työttömyyden vaivaamassa muuttotappiokunnassa kehitys olla päinvastainen. Samoin laskevan hintakehityksen aikana "hyvien" alueiden asuntojen hinnat eivät välttämättä laske – ne voivat jopa nousta.
2) Asunnon ja omakotitalon kunto
Markkinatieto on vain yksi asunnon hinta-arvioon vaikuttava tekijä. Yhtä tärkeää on tuntea taloyhtiön tilanne ja asunnon kunto. Taloyhtiöstä ja alueen muusta markkinatilanteesta riippuen tulevat tai jo käynnissä olevat remontit saattavat joko nostaa tai laskea asunnon arvoa. Siksi asunnon oikea-aikaiseen myyntiin kannattaa pyytää apua ammattilaiselta, joka tuntee remontin vaikutukset asunnon arvoon.
Oman asunnon täysremonttiin investoitu raha materiaaleineen ja töineen tulee harvoin takaisin, jos asunto myydään heti remontin valmistuttua. Lähes jokainen asunnon ostaja haluaa uudesta asunnostaan yksilöllisiä mieltymyksiään ja tarpeitaan vastaavan kokonaisuuden, ja tekeekin isomman tai pienemmän remontin ostamaansa asuntoon.
Asuntoarvio määrittää asunnon hinnan ja myyntiajan
Mitä onnistuneempi asuntoarvio on, sitä paremmat lähtökohdat sinulla on saada asunto myytyä nopeasti. Liian suuret hintalupaukset johtavat katteettomiin toiveisiin. Silloin asunnon myynti viivästyy – lopulta hintaa on kuitenkin laskettava. Liian alhainen hinta-arvio taas johtaa sinun kannaltasi huonoon tulokseen; olisit voinut saada asuntosi myytyä parempaan hintaan.
Kun valitset Huoneistokeskuksen asuntosi myyjäksi, saat ilmaisen asuntoarvion ja voit olla varma kahdesta asiasta:
1) Saat markkinoiden tarkimman hinta-arvion asunnostasi ja
2) saat asuntosi myytyä parhaaseen hintaan.
Siksi sinun kannattaa tilata Huoneistokeskuksen palvelukäynti, jolloin saat realistisen hinta-arvion asunnostasi. Voit myös testata oman asuntosi hinnan ja kiinnostavuuden asuntomarkkinoilla Huoneistokeskuksen Hintatesti™ -palvelun avulla.
Tilaa arviokäynti tai ota yhteyttä!
Miksi valita meidät?
Tarjoamme sinulle alan parasta asiantuntijapalvelua satojen asuntokaupan ammattilaisen voimin ympäri Suomen. Välittäjistämme suurin osa on LKV-tutkinnon suorittaneita.
Meille aktiivisen ja asiantuntevan palvelun tarjoaminen on itseisarvo. Takaamme onnistuneen ja turvallisen asuntokaupan tunnistamalla asiakkaan yksilöllisen tarpeen ja tarjoamalla siihen sopivimman ratkaisun.
Tarjoamme sinulle kaikkien välittäjiemme ammattitaidon ja ostajakontaktit yhden välittäjän kautta. YhteismyyntiTM-mallimme ansiosta sinua palvelevalla välittäjällä on käytössään satojen välittäjiemme ostajaverkosto. Meillä kaikki haluavat tehdä yhdessä töitä asuntosi myymiseksi.
Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä, autamme mielellämme.
Ota yhteyttä
Luitko jo nämä?

Kesämökin ostajan opas
Kesämökin hankinnassa ja myynnissä kannattaa hyödyntää kiinteistönvälittäjän ammattitaito sekä paikallistuntemus.

Kesämökkien hinnat ja mökkikauppa 2023
Kesämökin myynti kannattaa antaa ammattilaisen hoidettavaksi.