Asunnon myynti ja verotus

Olet täällä

Facebookjaa Twittertwiittaa

Olet varmasti tyytyväinen, jos saat asunnon myydyksi hyvään hintaan. Asunnon myyntivoitto voi kuitenkin olla veronalaista tuloa. Siksi oman asunnon myynti kannattaa ajoittaa oikein.

Asunnon myynnistä saamasi myyntivoitto on verotonta, jos:

  • Olet omistanut asunnon vähintään kaksi vuotta ja
  • Olet asunut (tai perheenjäsenesi on asunut) asunnossa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta.

Pelkästään kahden vuoden omistus ei siis tee myyntivoitosta verotonta. Toisaalta, vaikka myisitkin asuntosi alle kahden vuoden omistuksen jälkeen, niin maksat veroa vain mahdollisesta voitosta.

Omistus- ja asumisaika

Omistusajan kesto lasketaan yleensä asunnon ostopäivästä sen myyntipäivään saakka. Omistuksen siirtymisen tarkka päivämäärä ilmoitetaan aina kauppakirjassa. Toisinaan asunnon ostamisen ja asuntoon muuttamisen välillä on suhteellisen pitkä aika. Olet kenties ostanut asunnon kesäkuussa, mutta muuttanut vasta heinäkuussa.

Myyntivoittoveron kannalta merkittävä kahden vuoden asumisaika alkaa tällöin muuttopäivästä. Tosiasiallinen asumisaika on siis ratkaiseva, ei se milloin muuttoilmoitus on tehty tai mikä muuttopäivä on ilmoitettu väestötietojärjestelmään. Tämän lisäksi kahden vuoden asumisajan täytyy olla yhtäjaksoista. Muista ottaa tämä huomioon, jos asuntosi on ollut osan aikaa vuokralla tai muussa kuin omassa käytössäsi - vain omassa tai perheenjäsenen vakinaisessa käytössä olevan asunnon myyntivoitto voi olla verotonta. Perheenjäseneksi verottaja katsoo puolison ja alaikäiset lapset.

Asunnon verollinen myynti

Toisinaan myyntivoitto on verollista. Olet joko omistanut asunnon vain vähän aikaa, tai kyse on vuokralla olleesta sijoitusasunnosta. Tällöin myyntivoitto voidaan laskea kahdella eri tavalla. Näistä sinun kannattaa tietysti valita tapa, joka tuottaa pienemmän myyntivoiton ja siten alhaisemman veron.

Ensimmäisen tavan mukaan vähennät asunnon myyntihinnasta sen todellisen hankintamenon sekä kaupasta aiheutuneet kulut ja leimaveron. Toisen tavan mukaan vähennät asunnon myyntihinnasta hankintameno-olettaman. Jos olet omistanut asunnon yli 10 vuotta, on hankintameno-olettama 40 % myyntihinnasta. Jos olet omistanut asunnon alle 10 vuotta, hankintameno-olettaman suuruus on 20 % myyntihinnasta. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa et saa vähentää mitään muita kuluja.

Myyntitappio ja verotus

Asunnon myyntivoiton verotusta koskevat säännöt koskevat myös myyntitappion verovähennyskelpoisuutta. Jos asunnon myyntivoitto olisi verotonta, et voi vähentää myyntitappiota verotuksessa. Jos olisit joutunut maksamaan myyntivoitosta veroa, voit vähentää myyntitappion verotuksessa. Lisätietoja oman asunnon myyntivoiton verotuksesta löydät Verohallinnon verkkosivuilta.

Tilaa ilmainen arviokäynti tai ota yhteyttä!

Lue myös nämä:

Miksi valita meidät?

Tarjoamme sinulle alan parasta asiantuntijapalvelua satojen asuntokaupan ammattilaisen voimin ympäri Suomen. Välittäjistämme suurin osa on LKV-tutkinnon suorittaneita.

Meille aktiivisen ja asiantuntevan palvelun tarjoaminen on itseisarvo. Takaamme onnistuneen ja turvallisen asuntokaupan tunnistamalla asiakkaan yksilöllisen tarpeen ja tarjoamalla siihen sopivimman ratkaisun.

Tarjoamme sinulle kaikkien välittäjiemme ammattitaidon ja ostajakontaktit yhden välittäjän kautta. YhteismyyntiTM-mallimme ansiosta sinua palvelevalla välittäjällä on käytössään satojen välittäjiemme ostajaverkosto. Meillä kaikki haluavat tehdä yhdessä töitä asuntosi myymiseksi.

Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä, autamme mielellämme.

Ota yhteyttä

Etunimi *
Sukunimi *
Postinumero *
Puhelin *
Vapaa viesti

Luitko jo nämä?