Lomski Jenni
Asuntomyyjä, KiLAT

Kielitaitoni
Suomi, Englanti
Toimistoni
Linkit
Kodin myynnissä ja ostamisessa ollaan aina isojen asioiden äärellä. Kun annat kotisi minun ja Huoneistokeskuksen kokeneen tiimin myytäväksi, voit luottaa siihen että työ tehdään ammattitaidolla, täydellä paneutumisella sekä sydän täysillä mukana. Olen yli 15 vuotta Turussa asunut kahden lapsen äiti, jolle kodit ja sisustaminen ovat aina olleet lähellä sydäntä. Vapaa-aikaani vietän kotona lasteni ja koirieni kanssa arjen pienistä asioista nauttien. Intohimonani on liikunta monessa muodossa, mutta Crossfitin tarjoama loputon kehittymisen mahdollisuus antaa kaipaamaani haastetta sekä itsensä likoon laittamista. Samoja asioita haluan myös työni tarjoavan minulle ja juuri siksi rakastan sitä mitä teen! Olen kasvanut yrittäjäperheessä, ja tottunut työskentelemään tehokkaasti yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Vahvuuksiani ovatkin periksiantamattomuus, hyvä paineensietokyky ja vahva työmoraali , jotka yhdistettynä hyviin vuorovaikutus- sekä neuvottelutaitoihin takaavat usein kaikkien kannalta onnistuneen lopputuloksen. Välittäjänä kohtaan ihmiset asiakaslähtöisellä ja empaattisella otteella, jossa näkyy myös positiivinen elämänasenteeni. Annan täyden panokseni jokaiselle kohteelleni ja huomioin aina niin myyjän kuin ostajankin tarpeet. Tehokkuus, aktiivisuus ja sinnikkyys ovat onnistumisen avainsanoja myös asuntokaupassa. Ota minuun yhteyttä ja anna kotisi hyviin käsiin , niin katsotaan yhdessä miten voisin auttaa elämän ehkä tärkeimmän kaupan toteutuksessa.
Näytä lisää
Kohteitani
Ota yhteyttä
Tutustu kohteisiimme
Luitko jo nämä?

Kesämökin ostajan opas
09.05.2023
Kesämökin hankinnassa ja myynnissä kannattaa hyödyntää kiinteistönvälittäjän ammattitaito sekä paikallistuntemus.

Kesämökkien hinnat ja mökkikauppa 2023
21.04.2023
Kesämökin myynti kannattaa antaa ammattilaisen hoidettavaksi.