Kaarnakorpi Tiina
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV

Kielitaitoni
Suomi, Englanti
Toimistoni
Minusta saatte välittäjän, joka tuntee Helsingin kuin omat taskunsa. Pidän aina sanani ja olen nainen, jonka positiivista, ihmisläheistä ja jalat tiukasti maassa olevaa asennetta asiakkaani arvostavat. On minua myös harvinaisen täyspäiseksikin kutsuttu. Välittäjänä omaan pitkän kokemuksen alalta ja pyrin hyödyntämään laajaa tietotaitoani parhaani mukaan muuttuvissa myyntitilanteissa. Minulla on kaksi jo aikuiseksi kasvanutta lasta, jotka vielä kuitenkin asuvat kotona. Vapaa-ajalla vietän aikaa lenkkeillen kahden Bostonin terrierini kanssa sekä mahdollisuuksien mukaan kesällä mökkeillen ja luonnossa liikkuen. Metsässä samoilusta ja sienestyksestä saan voimavaroja kiireiseen arkeen. Rakastan myös ruoan laittoa ja kokeilen mielelläni uusia reseptejä ja hyväksi havaittuja kehitän edelleen oman perheen makutottumusten mukaiseksi. Olen myös innokas lukija ja luen laidasta laitaan aina dekkareista elämänkertoihin. Minusta olisi mukava tehdä yhteistyötä kanssanne huoneistonne myynnin tiimoilta ja mahdollisesti myös auttaa teitä uuden kodin löytämisessä. Tullaan tutuiksi ja keskustellaan haaveistanne ja tarpeistanne, niin voin parhaiten auttaa teitä matkalla uuteen kotiin.
Näytä lisää
Kohteitani
Löytyi tulosta
Ota yhteyttä
Tutustu kohteisiimme
Löytyi tulosta

kerrostalo
Hiidenkiukaantie 1, Helsinki (Lehtisaari)
5 h, k, kph, vh, erillinen wc, parveke (yhtiöjärjestyksessä 5 h+k)
119,20 m²
420 000 €

kerrostalo
Simsiönkuja 3, Helsinki (Pohjois-Haaga)
1h, k, kph
33 m²
185 000 €

kerrostalo
Satamasaarentie 5, Helsinki (Vuosaari)
3h, k, kph, s, wc, 2vh, p (yj 3-4h+avok+s)
80,50 m²
440 000 €
Luitko jo nämä?

Mitä Huoneistotietojärjestelmä tarkoittaa asunnon vaihtajalle?
25.09.2023
Huoneistotietojärjestelmä yhdistää taloyhtiöiden ja osakehuoneistojen tiedot digitaaliseen muotoon. Asunto-osakkeen omistajalle tämä tarkoittaa mm. paperisten osakekirjojen häviämistä.

Kokemuksia digitaalisesta asuntokaupasta – Huoneistokeskuksen välittäjä Sami Paulig kertoo
13.09.2023
Asuntokaupassa kannattaa käyttää DIAS:ia aina kun voi, koska se nopeuttaa välittäjän työtä ja helpottaa niin asunnon myyjän kuin ostajan kaupantekoa.