Kirsti Vilhunen

Kirsti Vilhunen

Myyntipäällikkö, LKV
Kielitaitoni
suomi, svenska, English
Toimistoni
Ota minuun yhteyttä
Ammattitaitoista kiinteistönvälitystä

Vantaa ja Nurmijärvi on ehtinyt tulla varsin tutuksi Huoneistokeskuksen kiinteistönvälittäjänä toimiessa. Tällä hetkellä olen 24 vuotta toiminut menestyksellisesti koko ajan samalla alueella ja saman yrityksen nimissä. Tämän työn suola on ehdottomasti upeat asiakaskontaktit vuosien varrella. Koskaan ei ole samanlaista päivää, eikä tosin koskaan aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan.  Olenkin aina sanonut, että tämä ei ole mikään työ vaan tämä on elämäntapa, silloin tätä pystyy tekemään ilolla vuodesta toiseen. 

Tällä alalla totuus on se, että tyytyväiset asiakkaat ovat onnistuneen asuntokaupan takana. Tähän pitää aina pyrkiä. Ihaninta on se, kun tapaa kaupan jälkeen niin ostajan kuin myyjänkin ja kuulee heidän olevan tyytyväisiä uusissa kodeissaan. Hienoa että olen saanut olla auttamassa niin monen unelman toteutumisessa.

Olen itse myös Vantaalainen, asunut ensin kerrostalossa ja vuosia jo Kivistössä omakotitalossa, joten kummankin asumismuodon ilot ja rasitteet on hyvin mielessä. Rakennustekniikan tuntemus ja tonttikaupan kiemurat ovat myös tuttuja, joten niissä pystyn myös sinua auttamaan.

 Lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet omaan kotiin ja näin vapaa-aika ja lomat kuluvat aviomiehen kanssa melko tarkkaan golfkentillä ja koiran kanssa ulkoillessa. 

Ota yhteyttä minuun autan sinuakin mielelläni tavoitteesi ja unelmasi löytämisessä, oma koti on suuri asia.

 

Vantaa ja Nurmijärvi on ehtinyt tulla varsin tutuksi Huoneistokeskuksen kiinteistönvälittäjänä toimiessa. Tällä hetkellä olen 24 vuotta toiminut menesty... Lue lisää

Ota minuun yhteyttä

*Realia Groupiin tällä hetkellä kuuluvat Huoneistokeskus, SKV Kiinteistönvälitys, HUOM!, Ober Haus, Realia Management sekä Realia Isännöinti.