Kaivosoja Pia
Myyntijohtaja LKV, Kaupanvahvistaja

Kielitaitoni
Suomi, Englanti
Toimistoni
Olen aktiivinen ja asiantunteva kiinteistönvälittäjä, jolla on hyvä paikallistuntemus Ylivieskassa ja ympäryskunnissa. Olen toiminut SKVllä vuoden 2014 elokuusta lähtien ja 1.9.2020 alkaen SKVn ja Huoneistokeskuksen yhdistyessä olen jatkanut samaa työtä. Olen saanut toimia haaveammatissani jo yli kahdeksan vuotta ja paljon on tapahtunut urani alusta tähän päivään asti. Urakehitystä on tapahtunut sen verran, että Ylivieskan toimiston vetovastuu on siirtynyt minulle 2017, samoin kuin Kokkolaan 2019 keväällä avatun toimiston tiimi on vastuullani. Tietoa ja kokemusta karttuu edelleen joka päivä lisää ja työ on ehdottomasti paras opettaja tässä ammatissa. Asiakaspalvelutyötä koko ikäni tehneenä sanoisin, että juuri asiakkaat ovat tämän työn paras puoli. Ilman ihanaa kotijoukkoa voisi arki käydä raskaaksi. Aviomies ja kolme lastani ovat huippu tukiverkko. Vapaa-aikani käytän mieluiten kesäaikaan Saimaalla veneillen ja ympäri vuoden on kuvioissa vanha rakas jumppaharrastus. Pikkuinen Pessi-koira rikastuttaa arkeani myös ihanasti. Kun asunnon osto tai myynti on ajankohtaista, niin ota yhteyttä minuun. Reilulla ja avoimella yhteispelillä saamme varmasti onnistuneet kaupat. Hoidan myös kauppakirjojen teon ja kaupanvahvistukset sekä vuokraustoimeksiannot.
Näytä lisää
Tutustu kohteisiimme
Löytyi tulosta

omakotitalo
Kylänpääntie 19, Seinäjoki (Ylistaro/Pouttu)
oh,3-4mh,k,th,psh,s,wc,vh + ph ja at.
128 m²
138 000 €

rivitalo
Uittomiehenkatu 9, Seinäjoki (Soukkajoki)
5h+k+s
113,50 m²
169 000 €

omakotitalo
Kalliotie 14, Seinäjoki (Hyllykallio)
4h,k,rt,psh,s,2xvh,kellaritila,2xwc,pannuhuone,ulkovarasto,autotalli
104 m²
147 000 €
Luitko jo nämä?

Mitä Huoneistotietojärjestelmä tarkoittaa asunnon vaihtajalle?
25.09.2023
Huoneistotietojärjestelmä yhdistää taloyhtiöiden ja osakehuoneistojen tiedot digitaaliseen muotoon. Asunto-osakkeen omistajalle tämä tarkoittaa mm. paperisten osakekirjojen häviämistä.

Kokemuksia digitaalisesta asuntokaupasta – Huoneistokeskuksen välittäjä Sami Paulig kertoo
13.09.2023
Asuntokaupassa kannattaa käyttää DIAS:ia aina kun voi, koska se nopeuttaa välittäjän työtä ja helpottaa niin asunnon myyjän kuin ostajan kaupantekoa.